be awesome

En oo edes tässä alottaessani varma haluanko kirjoittaa tätä, saati julkaista, mutta yritetään nyt. Ja mistä mä nyt kirjotan teille toivottavasti herättää jotain ajatuksia itseä ja muita kohtaan ja mä toivon, että mahollisimman moni tän luettuaan oivaltais jotain jossain syvällä ittessään. Ja mä toivon kans etten kuulosta huomionkipeeltä tai kliseiseltä, koska mä voin luvata etten yritä todellakaan kerjätä mitään ylimäärästä huomiota tällä. Itseasiassa mua pelottaa kirjottaa tätä, mutta teen sen silti koska - no, ymmärrätte ehkä jossain vaiheessa.

a1

Paino, on iso osa ihmisen omaakuvaa, ja sitä se on ollut myös mulle. Iso osa, kirjaimellisesti. Nuorempana mua kiusattiin jonkin verran reilusta ylipainoisuudesta ja isokokoisuudesta muutenkin. Sitten tuli se kuuluisa kasvupyrähdys ja hetken olinkin normaalipainon rajoilla, kunnes siirryttiin takasin ylipainon puolelle. Löysin liikunnan vitosluokalla, jota ennen en oikeesti jaksanut juosta sataa metriä. Kasiluokalla aloin treenaamaan säännöllisesti sekä juoksemista, että salilla. Treenaaminen on aina tuonu mulle hyvän olon ja törkeesti itsevarmuutta, vaikka tietysti oli niitä päiviä kun itkin peilin edessä, koska en ollut mielestäni tarpeeks laiha.

Vaikka oonkin aina ollut pahemman luokan herkkusuu ja ruuan ahmija, oon mä jo kauan aikaa ollut niinsanotusti 'herkkulakossa', eli pikemminkin pyrkinyt elämään mahdollisimman terveellisesti. Karkkia oon syönyt muutaman vuoden ajan vain jouluisin, hampurilaisen viimeksi lähes kolme vuotta sitten ja ylipäätään herkkupäiviä - edes että söisin yhden jäätelön tai vastaavaa - on ollut tässä muutaman vuoden sisällä varmaan alle 30. Oon siis jossain määrin saanut pidettyä hallinnassa sekä liikkumisen, että syömisen ja en ainakaan muista että olisin tosissani vihannut koskaan omaa kroppaani niin paljon, että olisin ollut valmis viemään syömisen ihan äärimmilleen edes hetkeksi - kunnes vihasin.

a2

Syksyllä 2013, kävin juttelemassa kuraattorin kanssa, ihan siis vaan basic juttelutuokio, jossa katsastettiin miten mulla menee. Täytin siinä muutamat lappuset ja ennenkun tajusinkaan, kuraattori sano mulle, että mut vois ohjata suoraa psykologille, koska olin niin masentunu. En tiedä missä kohtaa ja minkä takia, joku mun pään sisällä oli kääntynyt väärinpäin ja kaikki mun periaatteet terveellisistä elämäntavoista - ravitsevasta aamiaisesta ja viidestä päivän ateriasta - ja ajatukset syömisesta nautinnollisena asiana oli haihtunu savuna ilmaan. Liikunta oli edelleen vahvasti mukana 3-6 viikossa, mutta joku mun mielessäni oli yhtäkkiä muuttanut ruuan viholliseksi. Kaikkien niiden vuosien jälkeen, jotka olin opetellut kuinka syödä terveellisesti, hyvin ja säännöllisesti - mä tein takaperinvoltin ja yhtäkkiä päätin etten enää syö. En ainakaan mitään epäterveellistä. Yhtäkkiä huomasin pärjääväni päivät yhdellä tai kahdella aterialla, jotka sisälsi pelkästään proteiinia ja kasviksia. Välttelin perunaa, makaronia ja kaikkea jota pidin turhana. Aamuisin join kahvia, koska se täytti niin että jaksoin helposti joskus kouluruuankin ohi ja aina iltaan asti, kunnes söin ison annoksen kavsiksia, lihaa, kananmunia... Mikä mulle oli helppoa oli se, että kukaan ei kysellyt miksen syö, koska söinhän mä - ainoastaan niitä ruokia, jotka koin terveellisiksi ja siihen se usein sitten jäikin. Siihen ateriaan, jonka syömisen joku muu oli näkemässä.

''Ortoreksia on syömishäiriö, jonka taustalla on pakkomielteinen halu syödä mahdollisimman terveellisesti. Ortoreksia ei useinkaan ole hengenvaarallista, mutta se voi rajoittaa elämää kohtuuttomasti ja äärimuodossaan muuttuu henkiseksi vankilaksi. Ruokavaliosta poikkeaminen voi aiheuttaa sietämätöntä ahdistusta ja syyllisyyttä epäonnistumisesta. Ortoreksiaan sairastuvat tyypillisimmin ihmiset, jotka pyrkivät elämään terveellisesti ja hallitsemaan elämäänsä. He haluavat syömiseen tiukat ja selkeät ohjeet, jotka antavat heille turvallisuudentunnetta.'' Well, that's me...

a3

Joulun jälkeen, kun olin mässäillyt tapani mukaan karkkia, mä sitten kävin taas lievästi sanottuna pohjalla, ja sillä hetkellä päätin, ettei mun elämä voi jatkua niin. Mä en voi masentua herkuttelusta ja ylipäätään syömisestä niin paljon, että tuntuu ettei jaksa nousta sängystä ylös kun ainoa asia mikä mielessä pyörii on se minkä kokonen mä oon. Se todellakin on, henkinen vankila. Vankila josta halua eroon, ja oikeasti.

Mä oon onnekas, että mä puhuin tästä asiasta jo sen alkuvaiheissa jollekkin muulle, joka oikeasti auttaa ja kuuntelee mua. Ties missä mä olisin, jossei joku ois tän puolen vuoden ajan nakuttanut mun päähän että mä en voi elää niin.

a

Mikä mut oikeasti pysäytti muutama päivä sitten, oli se kun tajusin sen, että multa oikeasti kysellään asioita kuten kuinka voi laihduttaa, kuinka pystyä pitämään kuria herkuttelussa ja kuinka usein kannattaa käydä salilla - mikä musta on ihan käsittämätöntä, koska en oo koskaan nähnyt mun syömisessäni mitään hyvää, enkä oo koskaan pitänyt itteäni minään urheilijana, joka vois noin vaan heitellä jotain neuvoja sen suhteen. Mutta nää pienet asiat ja kysymykset saa mut oikeasti tajuamaan, millainen mä haluan olla. Mä haluan inspiroida ihmisiä - en todellakaan kannustaa skippaamaamaan kokonaisia aterioita, vaan ihan oikeasti elämään terveellisesti ja ennenkaikkea nauttimaan liikunnasta ja ruuasta!

En voi sanoa, että olisin tällä hetkellä tyytyväinen itteeni. Enkä usko, että mä noin vain taikaiskusta saan yhtäkkiä vääristyneet elämäntapani muutettua, mutta mä yritän. Treenaan paljon, ja tiedän tarvitsevani sen oikean ruokamäärän että liikunnasta tulee täysi hyöty. Päivä päivältä yritän syödä paremmin ja oikeestaan yritän olla miettimättä liikaa syömistä, painoa, ulkonäköä ja kaikkea. Niiden ajatteleminen kun vaan on loputon kierre, joka johtaa mielialan laskuun. Yritän vastedes keskittyä hyviin juttuihin, kuten treenaamiseen ja ystäviin ja musiikkiin...! Ja niin, oikeastaan se syy miksi kerron tän kaiken teille on se, että tästälähtien mä aion oikeesti olla ihmisille ja etenkin siis teille inspiraationa hyvien elämäntapojen puolesta. Tästä lähtien mä alan kirjottelemaan taas treenipostauksia, vähän varmaan lisää myös syömisestä ja oikeestaan kaikesta muustakin tähän liittyvästä.

a4

Haluun vielä korostaa, että mun mielestä jokainen ihminen on oikeasti just sopiva sellasena kun on, enkä tarkota että kaikkien pitäis alkaa treenaamaan tai syömään terveellisesti - mässätkää niin paljon kun haluutte ja maatkaa sohvalla koko loppuelämänne, eihän se multa oo pois. Kunhan te ootte onnellisia. Mutta jos joku sielä painii tällasten samanlaisten ongelmien kanssa kun minä, niin heittäkää vaan rohkeesti kommenttia. En haluu että ykskikään joutuis semmoseen tilanteeseen, missä oma peilikuva on niin vastenmielinen tai että yksi suklaalevy saa voimaan niin pahoin henkisesti, että alkaa itkettämään. Tärkeintä on se miten kantaa kehonsa ja kuinka paljon antaa muiden mielipiteiden vaikuttaa siihen, millasena itte näkee ittensä. Kiitos ja kumarrus. P.S. Äiti, oot maailman paras.
 

TANNIFLOATS | Copyright © 2012 | Powered by Blogger